Oon kotiutunut erittäin hyvin takaisin Suomeen ja elämä on sen verran hektistä, että blogille ei riitä aika eikä kiinnostustakaan enää ole niin suuresti... :s Päätin kuitenkin kirjoittaa vielä viimeisen postauksen että tämä vaihtaritarina saadaan vietyä kunnialla loppuun!
Kotona olen nyt siis oleskellut about neljä kuukautta ja kivasti menee! Yllättävää kyllä, mutta mulla ei tullut suurempaa itkupotku kulttuurishokkia Suomeen paluun jälkeen enkä kärsinyt aikaerorasituksesta. Alussa kaupungille mennessä tunteet kylläkin kuohu useammanki kerran ku ohi menevät ihmiset olivat niin töykeitä (eivät hokeneet "exuse me" koko aikaa xD) ja sain oikein kunnolla keskittyä etten alkanut puhumaan small talkia jokaisen vastaantulijan kanssa. Muutamassa viikossa sitä kuitenkin suomalaistu jo aika hyvin!
Kielen kanssa oli kyllä ongelmia senkin edestä. Kesti kuukauden, että sain itselleni varmuuden suomen kielen puhumiseen takaisin. Ensimmäisen viikon puhuin suomea ja englantia täysin sekaisin ja suomen R-äännekin oli kavereiden mukaan unohtunut jenkkeihin. Siitä pikkuhiljaa alkoi suomi tuleen luontevammin, ja nyt voin (valitettavasti) sanoa että olen aika lahjakkaasti kadottanut sen englannin kielen taidon minkä opin. Tietenkään se ei kokonaan katoa, mutta ajattelun muuttuminen takaisin suomeksi toi taas takaisin tietynlaisen tönkköyden englanninkielen taitooni. Edelleen kyllä välillä tulee hauskoja lauserakenteita suomen kieleeni kun käännän englannista ja joissakin tilanteissa ensimmäinen sana, joka tulee mieleeni on enganniksi enkä meinaa millään löytää suomenkielistä vastiketta. Nykyisin tätä tapahtuu enää sen verran pienessä mittakaavassa että siitä voi jopa nauttia! :)
Kulttuurishokki kyllä tuli kun menin suomalaiseen lukioon takaisin. Niitä ensimmäisiä viikkoja en kovin edes haluais muistella. Tuntui siltä että miten tätä kauheaa työmäärää ja loputonta tylsää opiskelua kukaan voi jaksaa. En sisäistänyt että koulutöillekin pitää varata aikaa koulun jälkeen eikä voi kaikkia iltoja vaan sopia menoja kavereiden kanssa. Oppilaiden apaattinen istuminen tunneilla myös ärsytti suunnattomasti eikä kiinnostus tahtonut riittää opettajan puheen kuunteluun. Tuohonkin meni usemapi viikko tottua ja nyt voin sanoa olevani aikalailla samalla "tasolla" kuin lähtiessäni. Vuosi USA:n kouluissa jätti kuitenkin jälkensä eikä opiskelu ahkeruus taida ihan nousta entisellä tasolle, ainakaan vähään aikaan.
Suuri muutos oli myös yhtäkkinen aikuiseksi kasvaminen. Jenkkeihin mennessä kova sopeutuminen oli heidän tyyliin holhota kaikilla säännöksillä ja rajoituksilla jo melkein täysi-ikäisiä lapsiaan, Vuoden aikana olin ilmeisesti jo tottunut siihen suht hyvin, koska tämä Suomen vapaus tuntui aivan käsittämättömältä. Yhtäkkiä sainkin olla ulkona myöhään kavereiden kanssa eikä tarvinut kysyä vanhemmilta lupaa kaikkeen. Täytin 18 vuotta melko pian kotiinpaluuni jälkeen, joten yhtäkkiä minun piti myös itse hoitaa kaikki viralliset asiani ja tehdä päätökset. Aluksi olin aivan hämmentynyt tästä "kasvusta", mutta kyllä näistä vapauksista ja jopa vastuista nyt nauttii jo niin kovasti että en antaisi niitä enää mistään hinnasta pois!
Vaihtovuosi muuttaa ihmistä vääjäämättä, Musta tuli vahvempi ja uskallan olla enemmän oma itseni ja sanoa omat mielipiteeni. Tuosta päästäänkin siihen, että vaihtovuoden aikana opin tuntemaan itseäni paremmin, jos näin asian nyt voi ilmaista. Opin mitkä asiat ovat minulle niitä kaikkein tärkeimpiä ja minkälainen ihminen olen vahvuuksieni ja heikkouksieni. Opin ottamaan elämän rennommin ja vähän sellaisella "hällä väliä" asenteella. Tämä näkyy juuri koulunkäynnissä, mutta eniten ehkä liikuntaharrastuksissani. Terveellinen ja säännöllinen elämä liikunnalisine harrastuksineen on jäänyt nykyaikoina vähän taka-alalle kun olen huomannut muiden asioiden olevan tärkeämpiä minulle (tästä en oo vielä oikein varma onko tämä nyt käänne parempaan vai ehkä kuitenkin sinne huonompaan suuntaan.... ). Kunnianhimoni on laskenut, sekä hyvässä että pahassa.
Mihinkä se mun aika sitten nykyisin oikein menee? Noo olen ollut aktiivisesti koulun toiminnassa mukana, mm. tutorina ja kansainvälisyyskurssilla. Nuiden lisäksi kaverisuhteiden ylläpito ja seurakunnan nuortentapahtumissa käyminen täyttää aikalailla mun päivät nykyisin.
Opin myös ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja heidän näkemyksiään paremmin. Nykyään minua ärsyttää musta-valkoinen ajattelutapa, koska mikään tässä maailmassa ei ole niin yksinkertaista. Monessa asiassa ei ole oikeaa ja väärää - on vaan erilaisia tapoja toteuttaa asia ja ajatella. Huomaan ihmisten erityispiirteet helpommin, mutta näen sen enemminkin rikkautena. Toisten ihmisten käyttäytymisen ymmärtäminen tai ainakin sen hyväksyminen helpottaa huomattavasti myös erilaisten ihmisten kanssa toimeentuloa.
Aikasemmin muistan olleeni hieman huolissaan siitä, miten Suomi-elämä lähtee taas käyntiin koska kaveriporukkani on minua ja vanhempi ja näin ollen he ovat kirjoittaneet jo ylioppilaaksi ja monet heistä muuttaneet toiselle paikkakunnalle opiskelemaan yliopstoihin tai ammattikorkeakouluhin. Huolet on osoittaunut kuitenkin täysin turhiksi! Oon saanut paljon ihania uusia kavereita lukiosta ja tietenkään unohtamatta näitä "vanhoja". Suomi on kuitenkin sen verran pieni maa, että kaupunkien välillä matkustaminen ei ole ongelma ja - kiitos uudelle teknologialle - välimatka ei ole ongelma varsinkaan nyt kun olemme kaikki taas samalla aikavyöhykkeellä. Rahkeet eivät vain riitä pitämään yhteyttä kaikkiin kavereihin, joten vaihtovuoden jälkeen olenkin huomannut ketkä ovat niitä oikeasti tärkeimpiä ihmisiä elämässä. Heidän kanssaan välit eivät olleet muuttuneet miksikään vuodenkaan jälkeen! Jos ystävyys on kestänyt vuoden erossa olemisen, se kestää myös välimatkan Suomessa.
Olin siis vaihto-oppilaana AFS:n kautta ja syyskuussa meillä oli returnee leirin kotiin palanneille vaihtareille. Jatkan AFS taivaltani tästä eteenpän Oulun paikallisyhdistyksessä vapaaehtoisena :)
Ehkä jonkun mieleen on tätä postausta lukiessa noussut kysymys siitä, että kaipaanko takaisin Teksasiin. Olen sen verran sopeutuvainen ihminen, että yleisesti ottaen olen onnellinen siellä missä sillä hetkellä asun. Olen siis onnellinen täällä kotona Suomessa, enkä suuremmin kaipaa takaisin USA:han. Minulla oli mahtava vuosi siellä ja todellakin menen sinne vielä vierailulle kunhan siihen tulee sopiva aika ja rahoitus on kunnossa. Se osa elämääni on kuitenkin ohi ja olen siirtynyt elämässä eteenpäin. Tottakai välillä tulee ikävä ihmisiä sieltä ja joitakin tapahtumia tai käytäntöjä, mutta loppujen lopuksi "maassa maan tavalla" pätee eirttäin hyvin. Paljon tärkeitä ihmisiä jäi kuitenkin sinne USA:an ja eri puolille maapalloa ja yritänkin pitää heihin säännöllisesti yhteyttä. Suomen arvostus nousi sen verran paljon, että tiedän jo että haluan pääsääntöisesti asua Suomessa. Mutta kuka tietää vaikka joskus vielä eksyn muutamaksi vuodeksi jonnekkin ulkomaille asumaan, vaikkapa Yhdysvaltoihin! :)
Tällä hetkellä meillä on syysloma meneillään ja -ylläri ylläri- mulla on kasaantunut paljon koulujuttuja (suomalaisen koululaitoksen ihanuus....). En ole kuitenkaan unotanut rentoutua ja pitää hauskaa, enkä aiokkaan!
Tämä postaus jääköön mun viimeiseksi tänne blogiin. Eihän sitä ikinä tiedä vaikka joskus innostuisi kirjoittamaan taas uudestaan, mutta näillä mennään tällä hetkellä. Suuri kiitos kaikille mun blogia seuranneille! Kiitos että olitte tukena mun koko vaihtoprosessin aikana! Lopuksi haluan sanoa, että vaihtovuosi tai mikä tahansa kansainvälinen kokemus ehdottomasti kannattaa! Sieltä saa todella paljon niin arvokasta kokemusta että sitä ei kannata vertailemaan lähteä!! Kiitos.
