Still the Same Girl?

Viime elokuu oli mun elämän mullistava kuukausi. Kaikki muuttui. Kaikki tuttu ja turvallinen jäi taakse ja matka tuntemattomaan alkoi. Ketään en tuntenut, mutta tiesin että aivan omillaan ei tarvi pärjätä sillä AFS huolehtii minusta ja Amerikan päädyssä perhe on valmiina odottamassa mua. Piti vain luottaa että hyvin se menee.
Mitä odottaa tulevalta? En edes tiennyt mitä odottaa, ainoa mitä tiesin että seuraava vuosi tulee olemaan erilainen. Luottavaisin mielin lähdin ja kyllä kannatti! Vaihtareilla, tai ainaki minulla on tarve ja kyky tehdä ympäristöstä itselle sellainen missä on hyvä olla. Tämä ajatus taka-alalla uusiin ihmisiin tutustuminen oli nopeaa. Sama ajatus taka-alalla omat tavat ja ajatusmallit ovat myös joutuneet koetukselle ja muuttuneet jonkin verran. Voisin sanoa että joitkut muutokset olen muuttanut vain sopeutuakseni ympäröivään kulttuurin, mutta tullessani takaisin Suomeen tulen palaamaan takaisin entiseen. Joten älkää pelätkö,en ole NIIN paljoa muuttunut (lisäkiloja lukuunottamatta). xD

Nyt kiinnostus nousee että miten sitten olen muuttunut ja kasvanut ihmisenä. Jotkut asiat on vaikea pukea sanoiksi mutta yritän parhaani! Monet näistä oivalluksista sain jo ennen maailmalle lähtöä, mutta nyt joidenkin asioiden merkitys on noussut entisestään :)

Kotimaan arvo. Sen hyvät ja huonot puolet on valaistunut paljon. Olen aina tykännyt perinteistä, kuten joulusauna aattoaamuna, sukulaistapaamiset, linnanjuhlien katsominen, kynttilän vieminen haudalle kuolleiden muistopäivänä, virpojat palmusunnuntaina, koulun kevätjuhla, Runebergin torttuja Runebergin päivänä, piknik munkkien ja siman kanssa vappuna, juustokeittoa juhannuksena jne. Nyt nuiden perinteiden arvo on noussut entisestään. Haluan pitää kiinni kaikista perinteistä, mutta samalla myös luoda uusia perinteitä.

Kuinka onnekkaita me ollaankaan kun saahaan ilmainen koulutus, terveydenhuolto jokaiselle, sosiaaliturva, kaikennäköisiä palveluita, kuten kaikille avoin urheilukenttä yms.
Ensi vuonna tulen varmasti heittämään vihaisia katseita ihmisille jotka jatkuvasti valittavat kouluruoasta. Ilmainen ja terveellinen kouluruoka on jo itsessään erittäin mahtava juttu ja yleisesti ottaen siinä laadussakaan ei ole mitään oikeasti valittamisen arvoista. Ei se oma kotikaupunkikaan niin huono ole. Jos kaikesta valittaa koko ajan eikä itse tee asialle mitään, niin kyllähän se tuntuu kauhealta ja ankealta. Siinä on toinen juttu, että itse pitää muuttaa asiat jos muutosta haluaa. Eli voisin sanoa että muutosta on tullut siihen että osaan olla enemmän kiitollinen siitä mitä mulla on. Roman Schatz kirjoittaa osuvasti hänen kirjassaan "Suomesta, rakkaudella", siitä miten oman ympäristön laajentaminen kasvattaa. On muuten hauska kirja! Noh, okei tunnustetaan, oon lukenut 10 sivua.... :s Reese niminen mies kirkolta tuli mulle yks päivä tämän kyseisen kirjan englanti-suomi yhteispainoksen kanssa. Parasta!
"Länsi-Saksasta muuttaessani jätin koko joukon ongelmia taakseni. Pian tänne tultuani tajusin, että osa ongelmista oli seurannut mukanani. Niinpä ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin, mitkä pulmistani olivat ympäristön ja mitkä omia aikaansaannoksiani."

Osaan myös arvostaa omaa perhettä ja sukulaisia enemmän. Ajatusmaailma on muuttunut siinä suhteessa että perheen ja sukulaisten kanssa vois viettää enemmän aikaa. Aina ei edes tarvitse oman ikäistä seuraa nauttiakseen jostakin. On myös oppinut näkemään asioita eri näkökulmista. Jopa niitä itsestään selviä asioita. Oon myös oppinut että elämää ei kannata ottaa turhan vakavasti. On hyvä aina miettiä tarkkaan valintoja ja tekemisiä, mutta kukaan ei ole virheetön. Virheitä voi yrittää korjailla tai sitten vain elää niiden kanssa. Vuosi on myös opettanut mua unelmoimaan. Suomalainen jalat maassa asenne on hyvä, mutta jos ei ikinä unelmoi mistään suuremmasta ei sitä voi saadakkaan, eikä päästä lähemmäksi unelmaa.

Olen myös vielä itsenäisempi kuin vuosi sitten lähtiessäni. Osaan ratkaista ongelmia itsenäisemmin ja nautin ajasta joka on vain itselleni. Muutama tunti yksin kotona on ihanaa luksusta ja yksin matkustelu parasta! Yksin matkatessa tapaa uusia mielenkiintoisia ihmisiä, mistä päästänkin sitten seuraavaan asiaan. Rakastan small talkia! Lyhyt (joskus pitkäkin) keskustelu tuntemattoman kanssa on tosi kivaa! Myötätuntoiset, kannustavat tai kehuvat kommentit tuntemattomilta tuo hyvää mieltä ja ympärillä oleva maailma tuntuu paljon ystävällisemmältä. Nuiden samoisten kommenttejen antaminen tuo myös itselle hyvän mielen. Sana Suomesta on myös levinnyt aika hyvin tätä kautta kauppojen kassoilla, ravintoloissa yms. Mun aksentti kun on vieläkin erittäin vahva, vaikka nykyään ihmiset yleensä jo ymmärtää ensimmäisellä yrittämällä mitä sanon, niin aina keskustelu ajautuu mistä oon kotoisin. En tiedä miten sitä Suomessa taas sopeutuu elämään ilman minkäänlaista small talkia.... :o Voisin sanoa että vaihtari vuosi on kasvattanut mua kohtaamaan tosi erilaisia ihmisiä, tapahtumia ja kysymyksiä sekä toimimaan niissä aikuismaisemmin.

Nämä mitä olen oppinut ei välttämttä ole osa amerikkalaista kulttuuria, niinkuin esimerkiksi itsenäisyys on Amerikassa paljon "alhaisempi" kuin Suomessa. Vaan nämä on asioita mitä toiseen kulttuuriin ja maahan kauas kotoa lähteminen on mulle opettanut. Vaihtovuosi aukaisee paljon uusia ovia erilaisiin mahdollisuuksiin. Jokaisella ihmisellä on jotain josta voi oppia ja jokainen ihminen avartaa toisen näkökulmaa! Eli kaikki vaihtoon, NYT!!

Loppuun englannin kielen taitoisille luettavaksi aivan ihana ajatelma vaihtovuodesta. Suosittelen lämpimästi lukemaan! <3 Aika menee oikeasti aivan liian nopeaa, takaisin tuloon on enää 2 kk.... Erittäin ristiriitaisin ajatuksin kotiintuloa odotan ja kauhistelen. Anyway, kohta nähdään!!

"A year has passed and now we stand on the brink, of returning to a world where we are surrounded by the paradox of everything and yet nothing being the same.
In a couple of weeks we will reluctantly give our hugs and, fighting the tears,we will say goodbye to people who were once just names on a sheet of paper to return to people that we hugged and fought tears to say goodbye to before we ever left.
We will leave our best friends to return to our best friends.
We will go back to the places we came from, and go back to the same things we did last summer and every summer before.
We will come into town on that same familiar road, and even though it has been months, it will seem like only yesterday.
As you walk into your old bedroom, every emotion will pass through you as you reflect on the way your life has changed and the person you have become.
You suddenly realize that the things that were most important to you a year ago don't seem to matter so much anymore, and the things you hold highest now, no one at home will completely understand.
Who will you call first?
What will you do your first weekend home with your friends?
Where are you going to work?
Who will be at the party Saturday night?
What has everyone been up to in the past few months?
Who from school will you keep in touch with?
How long before you actually start missing people barging in without calling or knocking?
Then you start to realize how much things have changed, and you realize the hardest part of being an exchange student is balancing the two completely different worlds you now live in, trying desperately to hold on to everything all the while trying to figure out what you have to leave behind.
We now know the meaning of true friendship.
We know who we have kept in touch with over the past year and who we hold dearest to our hearts.
We've left our worlds to deal with the real world.
We've had our hearts broken, we've fallen in love.
There have been times when we've felt so helpless being hours away from home when we know our families or friends needed us the most, and there are times when we know we have made a difference.
Just weeks from now we will leave.
Just weeks from now we take down our pictures, and pack up our clothes.
No more going next door to do nothing for hours on end. We will leave our friends whose random e-mails and phone calls will bring us to laughter and tears this summer, and hopefully years to come.
We will take our memories and dreams and put them away for now, saving them for our return to this world.
Just weeks from now we will arrive.
Just weeks from now we will unpack our bags and have dinner with our families. We will drive over to our best friend's house and do nothing for hours on end.
We will return to the same friends whose random emails and phone calls have brought us to laughter and tears over the year.
We will unpack old dreams and memories that have been put away for the past year.
In just weeks we will dig deep inside to find the strength and conviction to adjust to change and still keep each other close.
And somehow, in some way, we will find our place between these two worlds.
In just weeks.
Are you ready?"

- Unknown